Varhaisimmat näyttämötaustat koostuivat maalatuista kanvasmaisemista, jotka tyypillisesti kuvasivat arkkitehtuuria, maisemia tai mytologisia kohtauksia. Renessanssin aikana lineaarisen perspektiivin soveltaminen johti maalattujen taustakuvien luomiseen, jotka välittivät syvyyden tunteen ja tehostivat siten näyttämön kolmiulotteista vaikutusta.
1700-luvulla lavasuunnittelijat -, kuten Bibiena-suvun suunnittelijat - kehittivät taustallaan yhä kehittyneempiä tekniikoita perspektiivi- ja chiaroscuro-efekteille; erityisesti oopperassa ja hoviteatterissa näistä taustoista tuli keskeinen elementti loistokohtausten luomisessa. 1800-luvun teollisen vallankumouksen jälkeen koneellistamisen ja valaistustekniikan edistyminen lisäsi taustakulissien käyttöä entisestään, jolloin niistä tuli vakiokomponentti nykyaikaisissa esittävien taiteiden genreissä, kuten näytelmissä, oopperassa, baletissa ja musikaaleissa.